Categories
Yleinen

Argoat

Argoat (2017) on jo kolmas Domina Gamesin peli blogissani. Night Claniin ja Mirarisiin verrattuna laatikko on tuplasti isompi, mikä vihjaa, että tässä pelissä on muutakin kuin kortteja – nimittäin meeplejä ja valuuttana käytettäviä smaragdeja. Pelillisestikin teos on hieman edellä mainittuja monipuolisempi. Se on silti Domina Gamesin suunnittelufilosofialle uskollinen: simppelit säännöt omaksuu hetkessä, ja kaunis kuvitus tuo tutun tunteen synkänpuhuvassa satumaassa olosta. Tällä kertaa seikkaillaan punahilkkamaisen tytön saappaissa.

Pelin smaragdit ovat todella laadukkaita muistuttaen jopa aitoja.

Pohjimmiltaan kyseessä kilpajuoksupeli, jossa tavoitteena on saapua ensimmäisenä tarunhohtoiseen Edeniin. Paratiisi on kuitenkin piilossa pimeässä metsässä, eikä sinne voi saapua tyhjin käsin, vaan ensin on haalittava haltuunsa kahdeksan “Muinaisen tiedon palaa”. Näitä kirjoja pelaajat metsästävät maailmassa, joka vähitellen laajenee joka suuntaan.

Pelilauta muodostuu korteista. Aluksi pöydän keskellä on vain viisi korttia: keskuskaupunki (Frontier Town) ja sen ympärillä neljä ohjekirjassa määriteltyä paikkaa. Pelaajien hahmot aloittavat seikkailunsa keskuskaupungista. Vuorolla liikutaan yksi askel ylös, alas, oikealle tai vasemmalle jonkin toisen kortin päälle, ja päätetään vuoro suorittamalla kortissa lukeva toiminto.

Pelaajat (+ jänis) alkuasetelmissa.

Frontier Town on pelin keskeisin ja useimmin vierailtu kortti, sillä aina sinne astuessaan pelaaja ottaa korttipakasta uuden paikkakortin ja asettaa sen minkä tahansa jo pöydällä olevan kortin viereen siten, että korttien ruskeat “tiet” yhtyvät.

Paikkakorteissa on monenlaisia efektejä: ne voivat esimerkiksi antaa smaragdin, esinekortin tai vaikkapa uuden vuoron. Pelin voittoehdon kannalta oleellisimpia ovat kortit, joista kukin antaa pelaajalle yhden tietyn kahdeksasta tietokirjasta, jotka kaikki pitää kerätä.

Tämä kortti antaa kirjan numero 7. Useimpien korttien efektit käyvät ilmi jo symboleista, mutta ohjekirjassa on tarjolla korttien englanninkieliset tekstit, jotka saa skannattua ja asetettua suojien sisään peittämään japaninkieliset tekstit. Pelistä on myös Japanime Gamesin englanninkielinen versio, joissa meeplet eivät ole ukkelimaisia vaan niillä on mekollisen tytön siluetti.

Yhtä oleellisia ovat Pimeä metsä -kortit. Tietyllä symbolilla merkittyjen korttien tullessa pöytään niiden viereen asetetaan välittömästi yksi neljästä Pimeä metsä -kortista, jotka on sekoitettu pelin alussa. Kolmen metsän kääntöpuolella on pelkkää mustaa, yhden takana himoittu Eden.

Pimeiden metsien kääntöpuolet. On 25 % todennäköisyys, että metsässä on Eden.

Kun pelaaja astuu Pimeään metsään, hän saa kurkata sen kääntöpuolelle saaden näin tietoonsa, onko siellä paratiisi vai ei. Tämän jälkeen hän asettaa yhden oman värinsä pelimerkin kortin päälle. Kun myöhemmin samaan metsään saapuva toinen pelaaja haluaa myös tarkastella kääntöpuolta, hän joutuu maksamaan niin monta smaragdia kuin kortilla on jo muiden pelimerkkejä. Mitä aikaisemmin saapuu, sitä halvemmalla siis selviää.

Vihreä pelaaja on jo kurkannut tämän Pimeän metsän alle, joten keltaiselle pelaajalle kurkkaus maksaa yhden smaragdin.

Smaragdejaan voi kuluttaa myös Bleina-nimisellä jänöjussilla liikkumiseen. 3 pelaajan pelissä kentällä on yksi Bleina, 4–5 pelaajan pelissä kaksi. Jos sattuu olemaan Bleinan kanssa samalla kortilla, yhden smaragdin maksamalla pelaaja voi hypätä sen selkään ja liikkua kaksi askelta tavallisen yhden sijaan.

Pupusta on suuri apu.

Helpotusta liikkumiseen tuovat myös esinekortit. Eräs esimerkiksi kutsuu Bleinan samaan ruutuun, jossa pelaaja sillä hetkellä on (ja antaa käyttää sitä samalla ilmaiseksi) ja eräs antaa pelaajan liikkua kolme askelta vuorossa. Esineissä on myös muita vahvoja efektejä, kuten vapaavalintaisen kirjan saaminen (käytettävissä vain keskuskaupungissa) ja vapaavalintaisen Pimeän metsän alle kurkkaaminen.

Pelin kuusi eri esinettä, kutakin kolme kappaletta. Usein pelit menevät lopussa tiukoiksi, ja silloin salassa pidetyt esinekortit voivat tuoda ratkaisevan käänteen.

Kun pelaaja onnistuu keräämään kaikki 8 kirjakorttia, hänen tulee vain suunnata Pimeään metsään, jonka alla tietää tai arvelee Edenin olevan. Ensimmäisenä näin tekevä voittaa. Kaikki 8 kirjaa omistaessaan ei edes tarvitse maksaa Pimeän metsän kurkistamismaksua, vaan metsä aukenee automaattisesti.

Peli on päättynyt keltaisen niukkaan voittoon. Eden käännetty oikeinpäin (kuvan alaosassa).

Pelissä pärjääminen perustuu järkevään reittisuunnitteluun: “Jos menen tuonne, saan yhden smaragdin, ja seuraavalla vuorolla voin käyttää sen liikkuakseni Bleina-jäniksellä kortille, jolta saan neloskirjan. Sitten kurkkaan vieressä olevaan Pimeään metsään, josta en ensimmäisenä kurkkaajana joudu maksamaan mitään, ja jatkan kohti pelialueen alaosaa”. On toivottavaa saada joka vuorolla allansa olevasta kortista jokin hyödyke. Esimerkiksi saman kirjakortin antavalle kortille on turha astua toistamiseen, kuten myös kortille, jolta voisi ostaa jotain, kun hallussa ei ole tarpeeksi jalokiviä maksuvälineiksi.

Kovin pitkälle ei kuitenkaan voi suunnitella, sillä uudet paikat ilmestyvät yksi kerrallaan, eikä koskaan voi etukäteen tietää, mikä paikkakortti pakasta seuraavana tulee tai mihin se päätyy – ellei ole itse asettajana. Asettajalla onkin aina pieni taktikoinnin paikka päättäessään, mihin päin maailmaa sijoittaa uuden paikan. Muille pelaajille voi tehdä kiusaa asettamalla paikka mahdollisimman kauas tai sellaiselle alueelle, jonka he ovat jo muutoin aiemmin kolunneet. Näin voi pyrkiä aiheuttamaan heille “hukkavuoroja”. Pelissä on myös kolme tunnelikorttia, joista pääsee heti hyppäämään toiseen tunneliin, joten niidenkin sijoittamista kannattaa pohtia tarkoin. Yksi kiusanteon tapa on asettaa tunnelikortti heti toisen tunnelin viereen, jolloin hyöty jää minimaaliseksi.

Pimeät metsät tuovat peliin mukavan pienen ajatuspelielementin. Edenin sijainnin voi joskus nimittäin saada selville, vaikkei itse kävisi missään Pimeässä metsässä tutkimassa. Voi nimittäin tarkkailla muiden pelaajien toimintaa: jos he jatkavat seuraavaan Pimeään metsään, Eden ei todennäköisesti ole vielä löytynyt. Jos he taas lopettavat etsinnän jonkin tietyn Pimeän metsän nähtyään, Eden on varmastikin sen alla. Toki muut pelaajat voivat tahallaan sekoittaa tällaista päättelyä käymällä turhaan katsastamassa muitakin Pimeitä metsiä, vaikka oikeasti olisivat Edenin jo löytäneet. Usein tällaiseen hämäämiseen ei kuitenkaan halua tuhlata vuoroja, ellei joku metsä satu olemaan sopivasti muutenkin reitin varrella ja edullisesti käännettävissä.

Tämän metsän alle ovat kolminpelin kaikki pelaajat jo kurkanneet. Vieressä olevan kortin kuvitus lienee pelin upeimpia.

Pelissä on myös vaihtokauppaelementti, mutta itse en ole sen suurin fani. Sääntöjen mukaan pelaaja voi sopia vaihtokaupan toisen pelaajan kanssa, jos molemmat ovat samalla kortilla. Vaihtokaupan hyödykkeinä voi käyttää smaragdeja, esinekotteja, kirjakortteja ja tietoa Pimeiden metsien kääntöpuolista. Smaragdit ja esinerkortit vaihtavat omistajaa, mutta kirjakortin vaihtaja ei menetä omaa kirjaansa (vaan antaa siitä tavallaan monisteen). Voisin antaa esimerkiksi kaksi smaragdia jollekin siitä hyvästä, että saisin kopion jostain hänen kirjoistaan, tai että saisin kurkata Pimeään metsään, jossa vaihtokauppakumppanini on jo käynyt. Vaihtokaupat laittavat pelaajat arvioimaan, mitkä resurssit ovat minkäkin arvoisia pelin eri vaiheissa, mikä on ihan mielenkiintoista. Toisaalta ne myös saattavat lisätä pelaajien välisiä kuiluja, jos esimerkiksi kaksi pelaajaa vaihtaa kirjoja päittäin, jolloin kumpikaan ei menetä mitään vaan ainoastaan saa itseltään puuttuneen kirjan. Muut pelaajat jäävät jälkeen hieman epäreilun tuntuisesti.

“Hallinnan tieto”, “Henkien tieto”, “Auringon tieto”… mystiset tietokirjat päätyvät yksi kerrallaan pelaajien haltuun.

Argoatille on lähes mahdoton todeta “You ARe GOAT (=Greatest Of All Times)”, sillä peli ei ole mitenkään mullistava. Kirjojen keräilyssä, jäniksellä matkustamisessa ja Pimeiden metsien haravoinnissa on kuitenkin oma hauskuutensa. Sääntöjensä yksinkertaisuuden ja yleisen olemuksensa takia peli toimii erinomaisesti perhepelinä – ainakin tässä perheessä se on yksi suosikeista – ja sen taktisesta puolesta ja satukirjamaisesta kuvituksesta voivat nauttia harrastuneemmatkin pelaajat.

Pelin suunnittelija: Y. Ohashi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s