MAYOIGA: The Lost Village

MAYOIGA: The Lost Village (2016) on samannimiseen animesarjaan perustuva 3–5 pelaajan korttipeli. Sarja on minulle tuntematon, mutta pelin ohje kertoo jutun juonen: 30 traumatisoitunutta ihmistä ilmoittautuu bussimatkalle, jonka kohteena on utooppinen Nanaki-kylä, jossa maallisten huolten sanotaan unohtuvan. Paikan päällä heitä odottaakin kuolemankatkuinen autiokylä, jota asuttavat vain traumojen ruumiillistumat, Nanaki-hirviöt. Pystyvätkö matkalaiset ylittämään traumansa ja pakenemaan kadonneesta kylästä?

Pelin ideana on koota viisihenkinen tiimi, jonka kanssa käydään lopulta taisteluun Nanaki-hirviöitä vastaan. Selviytymiskauhupeliä voisi luulla yhteistyöpeliksi, mutta ei – kukin pelaaja taistelee Nanakia vastaan joukkoineen yksin. Taistosta (ja esineistä sekä hahmojen bonuskyvyistä) eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Pelin liha on hahmojen värvääminen omaan joukkuueseen, ja pelin neljän kierroksen aikana värvätäänkin aloitushahmon seuraksi neljä muuta hahmoa, yksi per kierros. Joka kierroksen aluksi satunnaisia hahmokortteja (Character Card) asetetaan hahmopakasta pöydän keskelle riviin yksi enemmän kuin pelaajien lukumäärä.

Hahmojen yläpuolelle asetetaan myös viisi Nanaki-hirviötä, jotka vahvistuvat pelin aikana samaan tahtiin kuin pelaajien joukot.

Kolminpelin alkutilanne. Joka pelaajalla on lisäksi edessään aloitushahmonsa (ei kuvassa).

Hahmoja ei värvätä välittömästi, vaan ensin niihin kerrytetään tunnetiloja, jotka auttavat taistelussa Nanakeja vastaan. Näitä tunteita – luottamusta, viattomuutta, rohkeutta, viisautta ja kiintymystä – edustavat Mind Card -kortit, joiden yläkulmissa ovat pistearvo ja kunkin tunteen symboli (tai kaksi). Hahmokorteilla on samaan tapaan oma tunnetyyppinsä.

Erilaisia Mind Cardeja. 80 kortin joukossa on myös viisi esinekorttia (Item Card).

Kukin pelaaja paljastaa vuorollaan Mind Card -pakan päällimmäisen kortin ja asettaa sen minkä tahansa hahmon alle. Ainoa rajoitus on, että kunkin hahmon alle mahtuu kolme korttia.

Kun pelaaja katsoo sopivaksi, hän voi vuorollaan Mind Cardin asettamisen sijaan ottaa yhden hahmoista ja kaikki sen alla olevat Mind Cardit itselleen. Tämän tehtyään pelaaja ei ole enää mukana kyseisellä kierroksella. Muut jatkavat normaalisti, ja kierros loppuu, kun kaikki ovat valinneet hahmon.

Saatu hahmo ja sen mukana tulleet Mind Cardit lajitellaan omaan joukkueeseen siten, että saman tunnetilan eli värin kortit muodostavat aina yhden kasauman. Jos omistaa useamman saman tyypin hahmokortin, voi vapaasti valita, mikä hahmo on päällimmäisenä (ja pääsee lopussa hyödyntämään bonuspiste-ehtoaan). Värittömät hahmot voivat olla missä vain pinossa.

Tiimin koostumus pelin puolessavälissä. Luottamukseen (= oranssi väri) tarvitaan vielä kuumeisesti hahmokortti, muuten miinuspisteitä ropisee.

Kierroksen ylimääräiseksi jäänyt hahmo ja sen alle kertyneet Mind Cardit kokevat karun kohtalon, sillä Nanakit imaisevat ne sisäänsä. Nanakit kaappaavat aina maksimin eli kolme Mind Cardia, joten tarvittaessa niitä otetaan lisää pakasta. Kortit käännetään ylösalaisin ja asetetaan symboliensa mukaisten Nanakien alle. Symboli on samat mutta teksti eri, sillä Nanaki kääntää tunnetilan negatiiviseksi: luottamus muuttuu epäilykseksi, rohkeus hulluudeksi ja kiintymys vihaksi.

Neljän kierroksen jälkeen niin pelaajien tiimit kuin Nanakit ovat vahvistuneet ja on eeppisen välienselvittelyn – eli pisteenlaskun – aika. Se on yksinkertainen vertailu, jossa pelaajan ja Nanakien samanväristen korttien yläkulmien tunnesymbolien määriä verrataan keskenään. Kussakin värissä, jossa pelaajalla on enemmän tai saman verran symboleita kuin Nanakilla, pelaaja saa korttiensa numerojen osoittamat pisteet. Jos taas Nanakilla on enemmän symboleita, korttien numerot kääntyvätkin miinuspisteiksi. Miinuspisteitä tuovat myös Mind Cardit, joiden yhteydessä ei ole lainkaan hahmokorttia – vahvatkaan tunnetilat eivät voi taistella yksinään, ilman pääkoppaa jossa vaikuttaa.

Lisäksi pisteenlaskussa huomioidaan pelaajien esinekortit, jotka tuovat automaattisia pisteitä, ja kunkin värin päällimmäisen hahmokortin bonuspiste-ehto. Niitä on kolmenlaisia: jotkut tuovat pisteitä tietystä hahmosta pelaajan tiimissä, jotkut tietystä omistetusta esineestä ja jotkut tietystä määrästä tiettyä tunnesymbolia.

Tunnesymboleita on Nanakeihin verrattuna riittävästi pelaajan punaisessa, vihreässä ja liilassa värissä, joista kaikista tulee mukavasti pluspisteitä. Sinisessä symboleja on Nanakia vähemmän, joten siitä 4 miinuspistettä. Oranssissa taistelua ei synny lainkaan. Notebook-esine tuo 4 pistettä, ja hahmojen bonusehdoista yhteensä 5 bonuspistettä lisää.

Pistelaskun jälkeen eniten pisteitä kerännyt voittaa. Ohjevihko kertoo pelaajan kohtalon temaattisesti pisteiden perusteella: alle 10 pistettä kerännyt pelaaja katoaa kylään Nanakien kanssa, 10-19 pisteellä pakenee kylästä henkisesti rampautuneena, 20-29 pisteellä saa elämälleen uuden alun muistaen edelleen traumat, ja 30+ -pisteellä pääsee täysin traumoista yli ja uudistaa elämänsä. Voiton lisäksi voi siis tavoitella myös jotain tiettyä “endingiä” näistä.

Paras tähän mennessäni näkemäni tulos, 37 pistettä. Joukkueen kaikki jäsenet voittavat vastaavat Nanakit, joten miinuksia ei tule lainkaan.

Kyseessä on siis settienkeräilypeli, jonka perusmekaniikka muistuttaa paljon esimerkiksi Colorettoa: keskelle muodostetaan kortti kortilta erilaisia rykelmiä, joista joka pelaaja valitsee jossain vaiheessa yhden, pyrkimyksenään vähitellen vahvistaa itselleen muodostuvia värisettejä. Ajatuspulma on tuttu: miten muodostaa keskelle korttiyhdistelmä, joka olisi mahdollisimman paljon itseä hyödyttävä ja samalla sellainen, ettei joku muu nappaa sitä ensin? Ottaako houkutteleva rykelmä, joka ei ole vielä täynnä, vai uskaltaako odottaa sen täyttymistä vielä paremmaksi? Myös muita pelaajia kiinnostavien korttiryhmien “turmelu” huonommilla korteilla on Coloretton tapaan mahdollista.

Suurin ero vastaaviin tuntemiini settienkeräilypeleihin ovat Nanakit, pelaajien yhteiset viholliset. Ne aiheuttavat jännittävää epävarmuutta siitä, tulevatko tiettyjen settien pisteet olemaan lopussa plus- vai miinusmerkkisiä. Ensimmäisillä kierroksilla on vaikea tehdä kovin vääriä valintoja, mutta pelin loppupuolella Nanakien vahvistuttua pelaajille alkaa olla selvää, minkä värien kortteja he eivät haluaisi itselleen, koska eivät pystyisi kyseisiä Nanakeja päihittämään. Neljän Nanakin päihitys vielä onnistuu (kuten aiemmassa kuvassa näkyy), mutta viittä Nanakia taitaa yhden pelaajan olla lähes mahdoton voittaa.

Viimeistä kierrosta viedään ja jännitys tiivistyy. Tässä pelissä olen keskittynyt lähes pelkästään oranssien ja sinisten korttien keräämiseen.

Pelissä pärjätäkseen kannattaa tarkkailla, minkä värien kortteja vastustajilla on, kuinka paljon, ja millaisia bonuspiste-ehtoja niissä on. Etenkin viimeisillä kierroksilla pystyy näin jo kierroksen alussa aika hyvin päättelemään, mitä hahmoa kukin pelaaja aikoo tavoitella. Vastaavasti kierroksen edetessä kannattaa ottaa huomioon, mikä hahmo Mind Cardeineen todennäköisesti joutuu Nanakien kitaan eli minkä tunteiden Nanakit voimistuvat. Viimeisenä hahmonsa valitseva pelaaja viime kädessä vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Nanakit kehittyvät.

Pelin valintatilanteet ovat mielenkiintoisia ja merkityksellisen oloisia, mutta pärjäämiseen vaikuttaa usein myös tuuri – ovathan pakasta tulevat Mind-kortit arvoineen ja väreineen täysin satunnaisia. Lisäksi pelin alussa Nanakien viereen on asetettu kuvapuoli alaspäin satunnaisesti yksi hahmokortti ja yksi Mind Card, jotka molemmat paljastetaan vasta pisteenlaskuvaiheessa ja lisätään Nanakien voimasaldoon. Näin ollen esimerkiksi aiemmassa kuvassa esiintynyt ennätyspistemäärä 37 olisikin voinut olla vain 21, jos näiden satunnaiskorttien alta olisi paljastunut yksikin vihreä kortti (jolloin +8 olisikin ollut -8). Täytyy sanoa, että tietty tuuripitoisuus kyllä sopiikin kaoottiseen selviytymiskauhuun, jossa kaikki ei ole omassa kontrollissa.

Näiden hahmojen joukosta on valittava aloitushahmo. Kaikkien bonuspiste-ehto (+ 3 p) liittyy johonkin esineeseen. Aloitushahmo käytännössä määrittää, minkä värin Nanakin kyseinen pelaaja ainakin haluaa päihittää, koska muuten tulee vähintään 5 miinuspistettä.

Pelin toteutus on varsin kelvollinen. Kansikuva on tyylikäs, kuten myös karmivan näköiset Nanaki-kortit, mutta muiden korttien kuvitus onkin geneerisempää animetyyliä. Korttien yleisilme on kuitenkin erittäin selkeä, kun niiden eri elementit muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Mukava lisämauste kullekin hahmolle on animesta poimittu sitaatti, joka kuitenkin on ainoastaan japaniksi. Muuten kaikki pelissä on myös englanniksi. Pelin sääntöpaperin englanninkielinen versio on kuitenkin kirjoitettu sen verran huonolla englannilla, että jotkut asiat saattavat sen perusteella jäädä epäselviksi.

Nanaki-hirviöt ovat pelin vetonaula.

MAYOIGAn keskiarvo on BoardGameGeekissä kirjoituhetkellä varteenotettava 7,5, mutta se perustuu vaivaiseen neljään arvioon. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka pelin keskiarvo olisi samaa tasoa suuremmallakin arvostelumäärällä. Peli on kuin Coloretto, jossa on enemmän teemaa ja omat hyvät tvistinsä mutta ehkä hivenen enemmän tuuria. Pelistä voi nauttia mainiosti, vaikkei tuntisi alkuteosanimea – ja jos animen kehnoihin arvosteluihin on yhtään luottaminen, kyseessä on paljon alkuteostaan laadukkaampi tapaus.

Pelin suunnittelija: Ryo Fukushima