Categories
Yleinen

Blanc Noir

Blanc Noirin (2011) kansi herättää mielikuvan eeppisestä fantasiateemaisesta lautapelistä, mutta todellisuudessa kyseessä on vain hieman lisämaustetta saanut versio puoli vuosisataa vanhasta, kaikkien tuntemasta UNO-korttipelistä (1971). On syytä tarkastella, miten tämä versio eroaa tutusta klassikkopelistä.

Pieneksi korttipeliksi pelillä on yllättävän iso laatikko.

UNOn tapaan pelissä on pääosin vihreitä, sinisiä, punaisia ja keltaisia kortteja, joissa on jokin numero. Pelaajilla on aluksi seitsemän korttia, ja joka vuoro yksi niistä pelataan pöydän keskelle yhteiseen pinoon yksinkertaisen säännön mukaan: kortin pitää olla saman värinen kuin edellisen pelaajan pelaama kortti, tai siinä pitää olla sama numero. Jos ei voi (tai halua) pelata korttia, pitää nostaa pakasta kortti. Kun kädessä on enää yksi kortti, pitää muistaa huutaa Blanc Noir – unohduksesta saa neljä rangaistuskorttia.

Käsikorteistaan ensimmäisenä eroon päässyt voittaa kierroksen ja muut joutuvat ottamaan tililleen käsikorttiensa numeroiden summan verran (haitallisia) pisteitä. Kierroksia pelataan, kunnes jonkun pistemäärä ylittää 200 pistettä, ja silloin vähäpisteisin voittaa pelin.

Suurin osa korteista on efektittömiä peruskortteja, joiden numero on väliltä 1–9. Lisäksi on suurempinumeroisia erikoiskortteja, joissa on UNOsta tuttuja efektejä: jokin ohittaa seuraavan pelaajan vuoron, jokin kääntää vuorojärjestyksen ja jokin pakottaa seuraavan pelaajan nostamaan kortteja.

Pakotetusta kortinnostosta on tähän versioon kehitetty Chain-mekaniikka, jossa itseen kohdistuneen kortinnoston voi aina kimmottaa seuraavaan pelaajaan pelaamalla itsekin jonkin Chain-kortin (kolmea hieman eri tyyppistä, kaikkien numero 25). Chain-ketjun päättymisen jälkeinen pelaaja joutuu nostamaan kaikki näin kertyneet rangaistuskortit. Vastaavaa mekaniikkaa jotkut ovat tosin käyttäneet tavallisessakin UNOssa kotisääntönä (ns. house rule).

Erikoiskorteissa on myös uusia efektejä, joita perinteisessä UNOssa ei ole. Prinsessan voi pelata vain, jos poistaa kädestään toisen erikoiskortin, ja lordi poistaa kädestä enintään kaksi itsensä väristä peruskorttia. Vahvimmat efektit ovat suurinumeroisimmilla korteilla: esimerkiksi Valkyria (40) ottaa pelattujen pinosta minkä vain kortin käteen, lohikäärme (50) pakottaa jonkun nostamaan neljä korttia ja jumalatar (50) poistaa kädestä kaksi vapaavalintaista korttia. Väriltään nämä vahvimmat ovat mustia ja siten vastineita UNOn “villeille korteille”. Ne voi pelata kädestä minkä tahansa kortin päälle. Mustan pelannut päättää värin, jolla peli jatkuu.

Kolmen pelaajan aiheuttama Chain-ketju pakotti minut nostamaan peräti 10 korttia, mutta niiden joukossa sain mm. lohikäärmeen. Se on varma tapa estää Blanc Noirin huutanutta pelaajaa voittamasta heti.

Suurempi ero UNOon ovat Scroll- eli käärökortit, joita joka pelaajalle suodaan yksi pelin alussa. Kääröt on ikään kuin loitsuja, joilla voi vaikuttaa pelin kulkuun. Näitä papereita voi käyttää omalla vuorollaan ennen kuin pelaa tai nostaa varsinaisen kortin. Efektit ovat moninaisia mutta hiukan samantyyppisiä kuin pelin erikoiskorttien efektit. Kääröjä saa lisää tietyn käärön efektillä, pelaamalla tietyn erikoiskortin (papitar, nro 10) tai diskaamalla kolme samannumeroista korttia kädestään vuoron alussa. Käyttämättömät kääröt ovat pelaajan edessä väärinpäin ja käytetyt oikeinpäin.

Kääröjen efektejä ovat esimerkiksi tietynväristen käsikorttien poistaminen kädestä, oman vuoron skippaaminen, pakotettu kortinnosto yhdelle tai kaikille, toisen pelaajan käärön palauttaminen kääröpakkaan jne.

Monipuolisemmista erikoiskorteista ja uusista käärökorteista huolimatta peli tuntuu harmittavan paljon tavalliselta UNOlta. Uudistusten toivoisi tuovan peliin vieläkin enemmän taktisuutta, mutta loppujen lopuksi lisämausteiden vaikutus pelin luonteeseen on vähäinen. Tuurilla on edelleen suuri merkitys. Koska käden viimeiseksi pelattavaksi kortiksi ei ole luvallista jättää vahvaa erikoiskorttia (esim. mihin tahansa rakoon sopivaa mustaa korttia), on pitkälti tuurista kiinni, saako pelin katkaistua kriittisellä vuorollaan vai lähteekö käsi taas kasvuun. Tietyt käärökortit jopa pitkittävät ennestäänkin loputtomalta tuntuvaa peliä toimimalla varastoitavina vasta-aseina jonkun pelaajan Blanc Noir -huudolle.

Etenkin erikoiskorttien kuvitus on upeaa. Korttien efektit lukevat korttien alaosassa yllättävänkin pienellä.

Kaikesta huolimatta pelaan tätä peliä paljon mieluummin kuin tavallista UNOa. On palkitsevaa saada omalla vuorollaan diskata kädestään kolme samaa numeroa ja saada palkinnoksi potentiaalisesti vahva käärökortti. Myös näyttävän lohikäärmeen tai jumalattaren lätkäisy pöytään on aika nastaa. Suurin peliä elävöittävä tekijä onkin kuvitus, joka muuttaa kuivan kortinlätkimisen jopa jonkin verran temaattiseksi huviksi. Vaikka hahmot ovat geneerisiä fantasiahahmoja prinsseistä ja narreista keijuihin ja haarniskahirviöihin, ne on piirretty ehdottoman kehuttavasti. Efektit myös sopivat kuhunkin hahmoon. Kunkin peruskorteista 1–9 teemana on puolestaan tietty ase, jota kuvassa käyttelee vähäpukeinen naistaistelija, mikä saattaa hämmentää japanilaiseen populaarikulttuurikuvastoon tottumattomia.

Toisin kuin perus-UNO, Blanc Noir ei ole kieliriippumaton, sillä erikois- ja käärökorttien efektit lukevat vain japaniksi. Netistä saa kuitenkin helposti tulostettua pelaajille kätevät englanninkieliset tiivistelmälaput pelin kaikkien korttien efekteistä, samoin kuin myös englanninkieliset ohjeet.

Erilaisia UNO-pelejä on tehty UNO-brändin sisällä kymmenittäin. Niiden eroavuudet ovat käsittääkseni pääosin ulkoasussa, kun teemaksi on otettu milloin Disney-prinsessoja ja milloin Harry Potteria. Pitkälti kosmeettisista eroista on kyse tässäkin, mutta peli kuitenkin pyrkii tuomaan peruspeliin lisää taktisuutta erilaisilla uusilla efekteillä ja etenkin käärökorteilla, joista yksi tuo jopa mukanaan uuden voittoehdon: pelaaja voittaa kierroksen, jos saa käteensä kolme tiettyä mustaa korttia.

Epäilenkin vahvasti, että Blanc Noir saattaa olla UNO-tyyppisten pelien parhaimmistoa, viime kädessä taidokkaan kuvituksensa ansiosta. Se ei ole kuitenkaan vielä paljon sanottu, sillä UNOlla on maine hyvin kasuaalina pelinä. Mutta on kasuaaleillekin peleille paikkansa: sopivanlaisessa ei-harrastajaseurueessa Blanc Noir voi olla hauskaakin hupia. Tuurielementti kasvanee sitä suuremmaksi, mitä enemmän pelaajia tässä 2–6 pelaajan pelissä on mukana, mutta samassa suhteessa kasvanee myös pelin hauskuus. Useamman kuin kahden kierroksen pelaaminen putkeen saattaa kuitenkin käydä puuduttavaksi.

Pelin suunnittelija: Naoki Kubouchi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s